Ihanaa kun olet täällä!
Olen Heini Minkkinen – opettaja, inspiroija, yrittäjä ja äiti pohjanmaalta.
Haluan antaa oman panokseni lasten ja nuorten hyvinvoinnin eteen.
Puhun rakkaudellisen rehellisesti koulumaailmasta ja elämästä.
Meissä jokaisessa on valtava kauneus ja potentiaali juuri sellaisina kuin olemme!

"Mä en kehity, kasva ja tule paremmaksi opettajaksi nostamalla itseäni korokkeelle vaan katsomalla rehellisesti heikkouksiani ja näkemällä oman roolini oppilaiden koulukokemusten taustalla.
Moni opettaja luulee olevansa valmis, mutta itse asiassa me olemme myös matkalla, kesken ja erehtyväisiä. Sen ymmärtämällä voimme löytää armollisuuden itsellemme ja oppilaille, jotka luokassa kohtaamme."
❤️: Heini

Yksilövalmennukset
Kouluttajana ja valmentajana haluan tukea ja kuunnella opettajia, vanhempia, nuoria ja lapsia heidän yksilöllisissä tilanteissaan. Kukaan ei pärjää eikä jaksa yksin, mutta yhdessä yhteistyöllä kaikki järjestyy aina lopulta parhain päin.
Tervetuloa yksilö-ja parivalmennuksiini 😍
Taustaani
Olen 44-vuotias nainen maalta, joka on kasvatettu sinnikkyyteen ja ahkeruuteen. Kun mitään ei saa kultalautasella ja kaikesta on pulaa, oppii näkemään mikä merkitys omalla periksiantamattomuudella ja luovuttamatta jättämisellä elämässä on.
Lapsuutta värittänyt alkoholismi, tsunami, isän traaginen menetys ja avioero ovat koetelleet – ja itsensä on joutunut rakentamaan sirpaleista uudelleen.
Kun on samaan aikaan sekä vahva ja herkkä, on joutunut elämässä monta kertaa äärirajoille. Sieltä matka takaisin omaan voimaan on välillä ollut erittäin tuskainen.
Syvissä vesissä käymistä ei tarvitse hävetä. Olen oppinut arvostamaan epätäydellisyyttä ja erehtymistä uudella tavalla omien karikoiden kautta.
Elämäni suurimpia iloja ja onnen aiheita ovat lapset, elämäni rakkaus ja unelmatyöni opettajana, jota olen saanut tehdä yli 20v.
Ota yhteyttä: